Puutarhasuunnitelmaa tehdessä kannattaa aloittaa tarpeesta ja siitä, minkälaisen puutarhan oikeasti haluat. Mieti ensin, mihin puutarhaa käytetään. Onko pihasi pieni ja sitä on käytetty yleensä vain kulkemiseen sisään ja ulos kodista? Pienenkin pihan voi valjastaa vapaa-ajan käyttöön ja voit tehdä siitä niin kauniin ja käytännöllisen kuin vain haluat. Lisää kukkaistutuksia sekä istuma-alue, jolloin voit viettää aikaa ulkona vaikka pienelläkin pihalla. Jos tilaa on enemmän, kannattaa miettiä miten eri toiminnot sijoitellaan. Voit ladata netistä erilaisia puutarhansuunnitteluohjelmia avuksesi tai tilata suunnitelman vaikka ammattimaiselta pihasuunnittelijalta. Myös paikallisista puutarhamyymälöistä saa usein apua ja joistain voi myös ostaa valmiita suunnitelmia.

Jaa toiminnot ja työt osiin

Onko puutarhasi mahdollista jakaa osiin sen mukaan, mitä ulkona tehdään? Järjestä alue ruuanvalmistukselle ja ruuan nauttimiselle. Et välttämättä tarvitse täyden palvelun pihakeittiötä, mutta kannattaa ottaa huomioon se, että grillin lisäksi on hyvä järjestää pöytätilaa ruuan valmistusta varten, sekä astioiden laskemiseksi. Jos ulkona otetaan aurinkoa tai muuten vain makoillaan ja vietetään ystävien kanssa aikaa, kannattaa hankkia puutarhakalusteita sen mukaan. Tarvitaanko lapsille leikkipaikkaa ja toivotaanko sen olevan pihan keskipisteenä vai hieman sivummalla suojassa katseilta? Lapset ja lemmikkieläimet kannattaa ottaa huomioon puutarhasuunnitelmaa tehdessä ja pitää huolta siitä, että myös he viihtyvät pihalla ja ennen kaikkea ovat turvassa. Kun erilaiset toiminnot on jaettu pihan eri osiin, on sen muokkaamisen ja kunnostamisen aloittaminen helpompaa, sillä sen voi tehdä helposti osissa. Kun yksi alue on valmis, voi siirtyä seuraavaan kohteeseen ja samalla pihallasi on aina jo valmiita alueita, joilla voit nauttia ulkona olemisesta sekä ihastella työsi jälkeä.

Haluatko helppoutta vai näyttäviä yksityiskohtia?

Puutarhasuunnitelmaa tehdessä kannattaa erilaisten toimintojen lisäksi miettiä sitä, haluatko puutarhasta mahdollisimman helppohoitoisen vai rakastatko puutarhassa näpertämistä? Kauniita asetelmia saa luotua myös helppohoitoisista perennoista, mutta kausikukat toki piristävät ja lisäävät näyttävyyttä. Suunnittele piha sen mukaan, että varmasti jaksat hoitaa sitä. Vältä vuosittain leikattavia pensaita, jos tiedät, ettet jaksa niitä hoitaa. Sen sijaan kannattaa lisätä puutarhaan helppohoitoisempia lajikkeita.